|
Mikä on Lahden Lavarit?
Lahden Lavarientäjät LAVARIT ry on lava- ja seuratansseihin erikoistunut tanssiseura.
Toimimme pääasiassa Lahden alueella, mutta onpa kurssejamme pidetty Oulussa saakka
Mitä Lahden Lavareissa opetetaan?
Opetusohjelmaamme kuuluu laaja valikoima lavoilla ja ravintoloissa tanssittavia tansseja.
Perusaskelten ja kuvioden lisäksi korostamme opetuksessa paritanssitekniikan, musiikin tulki
nnan ja lavaetiketin merkitystä.
Miksi kannattaa valita Lahden Lavarien kurssit?
Kantavana ajatuksena toiminnassamme on saada ihmiset nauttimaan
tanssista ja sen opettelusta. Eläviä todisteita työmme
onnistumisesta löydät tanssi-iltoina Lahden seudun
tanssipaikoilta.
Onko pakko vaihtaa paria?
Ohjaajat eivät pakota parinvaihtoon,
mutta oppimisen kannalta eri partnerien kanssa tanssiminen on hyvin
tärkeää. Oman parin kanssa samat virheet toistuvat
(vuodesta toiseen?).
Mihin tasoryhmään kuulun?
Alkeisryhmä on tarkoitettu vähän tai ei ollenkaan
tanssineille. Alkeisryhmässä käydään läpi
perustanssit: Valssi, Humppa, Jenkka, Tango ja Foksi. Tavoitteena on
perustanssitaidon kehittäminen, peruskuvioiden oppiminen ja
lavatanssikulttuuriin tutustuminen.
Jatkoryhmässä taitotasovaatimuksena on
alkeisryhmän tanssien hyvä hallinta, mikä vastaa noin
kahden vuoden tanssikokemusta. Jatkoryhmässä
syvennetään perustanssien osaamista ja otetaan uusina
vaativampia tansseja, kuten Bugg, Rumba ja Polkka. Uudet tanssit
aloitetaan alkeista.
Keskiryhmän taitotasovaatimuksena on useiden
tanssien ja kuvioiden hyvä hallinta, mikä vastaa noin
neljän vuoden tanssikokemusta. Keskiryhmässä paneudutaan
muita ryhmiä syvemmin paritanssitekniikkaan ja musiikin
tulkintaan.
Voiko harjoituksiin tulla kesken kauden?
Harjoituksissa käymisen voi aloittaa milloin vain. Samassa
tasoryhmässä kannattaa käydä ainakin kaksi kautta
– ensimmäisellä kaudella opit perusasiat ja toisella
kaudella alkaa todellinen kehittyminen.
Miksi kirjoitatte tanssien nimet isoilla kirjaimilla???
Joskus on vaikea tietää, onko kyseessä musiikkilaji vai
tanssilaji. Monia tansseja voidaan näet tanssia eri
musiikkilajeihin ja päinvastoin. Kirjoitamme tanssilajit isolla
alkukirjaimella ja musiikkilajit pienellä alkukirjaimella.
Esimerkiksi Valssi tarkoittaa tanssia, ja valssi musiikkia.
Minkä koulutuksen Lavarien ohjaajat ovat käyneet?
Kaikilla Lavarien ohjaajilla on vähintään Suomen
Seuratanssiliiton perusohjaajakoulutus. Lisäksi ohjaajat ovat
kouluttautuneet omien mieltymystensä mukaisesti erikoistansseihin.
|